Urbaani ympäristö ja luonnonkukat sopivat hyvin yhteen. Kaupunkiympäristöön voi helposti lisätä vehreyttä ja kukkaloistoa. Suurin osa luonnonkasveista viihtyykin vähäravinteikkaassa, jopa karussa maaperässä. Kaupunkien puisto-alueilla näkyy jo jonkin verran perustettuja kukkaniittyjä.

Viheralueiden muuttaminen kukkaniityksi, sekä luonnonkukkien ja suojaheinien käyttö nurmialueen sijaan vähentää viheralueiden jatkuvaa hoitotarvetta. Lisäämällä luonnonkukkien määrää, voit samalla auttaa luonnon monimuotoisuudelle elintärkeiden pölyttäjien ravinnonsaantia.

Voit hyödyntää ihastuttavia luonnonkukkia hyvin parvekkeilla, ruukuissa, perennoilla tai kylvää vaikka tienvarsille. Tuttu päivänkakkara, jänöapila, sekä mm. mäkitervakko ovat erinomaisia kasveja urbaaniin ympäristöön. Useat kuivien ketojen kasvi- ja eläinlajit ovat vähentyneet, erityisesti karjan laiduntamisen vähenemisen myötä. On tärkeää pitää mielessä, että myös keskustan ja kaupunkien asukkaiden on mahdollisuus olla osallisena ympäristön tukemisessa ja luonnon monimuotoisuuden lisäämisessä.

Kaupungin viheralueiden kehittäminen monimuotoisemmiksi kasvillisuuden osalta lisää samalla eliölajeja ja se on keino nostaa viheralueiden merkitystä ja arvoa. Monimuotoiset viheralueet voivat vähentää kaupunkiympäristöstä johtuvia terveysriskejä parantamalla esimerkiksi ilman laatua, vaimentamalla melua ja lieventämällä sään ääri-ilmiöiden vaikutuksia. Muita mahdollisia positiivisia vaikutuksia viheralueiden ja luonnonkukkien lisäämisellä on mm. sosiaalisen vuorovaikutuksen lisääntyminen, yhteisöllisyys, stressin lieventyminen ja rentoutuminen.

Valikoimastamme löytyy urbaaniin kaupunkiympäristöön sopiva Kaupunkisissin siemenpussi useiden muiden sopivien kasvien lisäksi. Sen sisältämät luonnonkukkien siemenet sopii kylvettäväksi asfaltin rakoihin, teiden pientareille, joutomaille, kaupunkien paljaille kohdille, tyhjiin kukkapenkkeihin jne. Siemenet pärjäävät kuivassa ja karussa ympäristössä. Ne voi kylvää, ripotella tai heittää kiviselle alustalle, soralle tai lähes maattomalle paikalle kaupungin lehtikarikkeen ja hiekoitushiekan murujen sekaan.

Lue lisää kukkaniityn perustamisesta aiemmista blogikirjoituksistamme!